Ei puolesta eikä vastaan

Olen monesti saanut yhteydenottoja kirjoitusteni jälkeen, koska osa on kokenut ne hyökkäyksinä yksittäisiä henkilöitä vastaan. Monet myös tässä yhteydessä muistuttavat, että etenkin kunnallispolitiikka on yhteistyötä, joten ei pidä suututtaa ketään. Se, että minulla on osaan asioista jyrkkiäkin mielipiteitä, enkä epäile sanoa niitä ääneen, ei kuitenkaan mielestäni kerro siitä, etten olisi kykeneväinen tekemään yhteistyötä. Se taas, että olen asioista jyrkästi jotain mieltä tai että kerron, jos mielestäni jotain asioita on tehty väärin, ei taas ole hyökkäyksiä ketään vastaan vaan kritiikkiä vallitsevaa poliittista suuntausta vastaan.  Toki kirjoituksistani joku voi kokea pieniä piikkejä sydämessään, mutta ehkä kirjoitustyyli on sukurasite. Kirjoittihan Saulus paappani monia vuosia Epariin omalle Sauluksen piikkejä palstalleen hyvinkin piikitteleviä kirjoituksia.

Se, että ääneen kertomani mielipiteet herättävät voimakkaita tunteita, kertoo enemmän siitä, että osa joutuu pohtimaan uudestaan omia kantojaan vaikeisiin asioihin. Kun mielipiteet eivät olekaan samanlaisia kuin minun esittämäni, niin ne koetaan hyökkäävinä. Enemmän itse olen huolissani niistä päättäjistä, jotka yrittävät miellyttää kaikkia. Asioista ei olla puolesta eikä vastaan. Pidetään huoli, ettei ainakaan suututeta ketään. Viekö tämä tyyli kuitenkaan asioita eteenpäin, kuten äänestäjille on luvattu? Mielestäni kuntapäättäjällä pitää olla asioista oma mielipide ja se pitää uskaltaa sanoa ääneen. Ratkaisuissa voidaan sitten etsiä kompromisseja. Jos me kaikki olisimme asioista yhtä mieltä, niin mihin silloin päättäjiäkään tarvittaisiin?

Kunnallisvaalien aikaan vaalikoneet ovat hyvä tapa etsiä ehdokkaita, jotka eivät ole asioista mitään mieltä. Nämä ehdokkaat löytyvät yleensä vastaamalla vaalikoneisiin sen keskimmäisen vaihtoehdon. YLEn vaalikoneessa tätä ei tänä vuonna pysty tekemään, mutta tein testin Seinäjoen sanomien, Ilkan ja HS:n vaalikoneilla.

Testissä laittoi mietityttämään, että olematta vaalikoneissa puolesta tai vastaan, saa parhaiksi ehdokkaiksi useita monia vuosia valtuustoissa istuneita. Pahimmillaan vastaavuus oli jopa 94%. Melko vahvaa mielipiteettömyyttä etten sanoisi. Lisäksi näiltä omasta mielestään hyvän kokemuksen politiikkoina omaavilta puuttui perustelut suurimpaan osaan kysymyksistä. Luulisi, että monen vuoden kokemuksella ne ajatukset, kuinka omasta mielestä asioita tulisi hoitaa, olisi vahventuneet. Vaalikoneet ei kuitenkaan tätä asiaa vahvistaneet. Onko se valtuustoissa istuminen lopulta tärkeämpi asia kuin itse päätökset?

HS:n vaalikoneessa vastaamalla kaikkiin kysymyksiin ”en osaa sanoa” sai sopivimmaksi puolueeksi kokoomuksen. Kyllähän tämäkin jostain pitäisi kertoa? Sainpa toki tällä tavalla vastatessa myös itseni ykköseksi HS:n koneessa. Olin näillä vastauksilla itselleni huonoiten sopiva vaihtoehto. Omasin siis ainakin mielipiteen.