Turvetuotannon mautonta kampanjointia


Turveinfo.fi on käynyt erittäin aggressiivista ja jopa mautonta kampanjaa turpeen käytön puolesta viime aikoina. Suomalaisia on kutsuttu hölmöksi kansaksi aasipäisen Suomi-neidon avulla, mutta vielä enemmän hyvän tavan vastaista oli suo siellä, vetelät housuissa-mainos, jossa ikäihmisille ikävää ja kiusallista vaivaa ulosteen karkailusta käytettiin mainonnan retorisena keinona. 


Turveinfon mielestä Suomen ongelmat olisivat ratkaistavissa tuotannolla, josta oikeasti hyötyy hyvin pieni etujoukko ja työllisyysvaikutuksetkin ovat enemmän kausiluonteisia. Turve on lämpöarvoltaan melko surkeaa. Poltettaessa hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat kuin kivihiilellä ja höttöisen turpeen kuljetuksen kautta syntyvät päästöt ovat merkittävät. Lisäksi turpeenotto tuhoaa erittäin tärkeitä ja ekologisesti herkkiä suoalueita ja lähivesistöjä. Vaikutukset ovat laajoja ja pitkäkestoisia.

Yksi syy näin aggressiiviseen kampanjaan on auki olevat uudet maakuntakaavat, joissa halutaan lisätä turpeenottoa.  Tässä yhteydessä pitää nostaa esiin myös Vapo, joka toi hienoja suunnitelmia myös Seinäjoelle teknisen hiilen valmistukseen turpeesta. Kukaan ei tietenkään ole uusia työpaikkoja ja hyviä innovaatioita vastaan, mutta herää kysymys, onko teknisen hiilen valmistus turpeesta niin kustannustehokasta kuin esimerkiksi kivihiilestä ulkomailla? Entä minkälaiset olisivat tämän kyseisen laitoksen ympäristövaikutukset? Toivottavasti tämä ei ole yritys saada soita auki ja jättää niitä sitten energiatuotantoon, jos tuote ei olekaan tarpeeksi tuottavaa.

Työllisyyttä tarvitaan, mutta toivoisin myös, että turveinfo.fi keskittyy mainostamaan asiaansa hyvän maun mukaisesti jatkossa ja keskittyvän myös turpeen nostosta syntyvien ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Hyvinvointi ja vanhuksemme tarvitsevat kipeästi rahaa, mutta löytyykö se tosiaan Suomen soista ja onko oikein käyttää vanhuksia oman edun ja intressien ajamiseen? Jätetään Suomi-neito, vanhukset ja lapset erilleen turvebisneksestä.

Kommentit

Suositut tekstit