Perustulo on luottamista ihmiseen

Perustuloa on esitetty yhtenä isona ratkaisuna tulevaisuuden sosiaaliturvauudistuksessa. Vaalien lähestyessä keskustelu perustulosta käykin kiivaana. Perustulossa näyttää kuitenkin olevan jakolinja puolueiden lisäksi myös sekä vanhempien ja nuorten välillä että hyvin toimeentulevien ja pienempituloisten välillä.

Koviten perustuloa vastustaa kokoomus, joka ajaa kovaa vastikkeellista sosiaaliturvaa. Myös sdp:n sosiaaliturva perustuu vastikkeellisuuteen. Keskustassa nuorisojärjestöt ja kenttä tuntuu olevan vastikkeettoman perustulon kannalla, mutta ministeriryhmä pääministeri Sipilä etunenässä karsastaa vastikkeetonta tukea. Erikoista tässä on se, että sekä Sipilä että Orpo puhuvat paljon luottamisesta ihmiseen, mutta se sama luottamus näyttää loppuvan heti, jos ihminen joutuu elämään minkä tahansa etuuden varassa.

Perustuloa vastustetaan, koska sen pelätään passivoivan ihmistä. Pienillä tuloilla elävä ei yleensä passivoidu helposti, jos jokainen euro oikeasti parantaa hänen taloudellista asemaansa. Toki meillä on aina ollut ja tulee olemaan ”elämäntapatyöttömiä”, oli järjestelmämme mikä tahansa. Osuus on kuitenkin niin pieni, ettei sillä ole merkitystä työttömyysmenoissa. Pelottelu laiskottelun lisääntymisestä kertoo ehkä enemmän sanojasta kuin pienien tulojen varassa elävistä.

Vihreät ovat ajaneet perustuloa jo vuosia, sillä sen nähdään toimivan parhaana kannustimena työllisyyden parantamisessa. Kun ihminen vapautetaan turhasta byrokratiasta ja pelosta tulojen menetyksestä, on hänen helpompi ottaa vastaan mitä tahansa työtä tai kehittää vaikka omaa yritystoimintaa.

Aktiivimallin tulokset osoittavat, että pakotettu aktiivisuus ei toimi ja pudottaa lisäksi liian monet  heikossa asemassa olevat ihmiset entistä tukalampaan tilanteeseen. Perustulo olisi oikea aktiivimalli, joka osoittaisi todellista luottamista ihmiseen, jota peräänkuulutetaan. Keppi, sanktiot ja byrokratian sekä tarkkailun lisääminen ei ole osoitus ihmiseen luottamisesta.