Yrityskin voi tuottaa hyvää hoivaa


Suuriyrityksiin liittyvien hoivayhtiöiden vaikeudet yritetään sysätä muun muassa johtamisongelmiin. Valitettavasti ilmitulleet ongelmat vaikuttavat olevan seurausta kylmästä, laskelmoidusta bisneksestä, jossa ihminen on vain osa kauppatavaraa. Suuryrityksistä ilmitulleet ongelmat eivät kerro kuitenkaan koko totuutta siitä, voiko yritys tuottaa hyvää hoitoa.

Meillä on hyviäkin esimerkkejä toimivasta hoivasta markkinoilla. Nämä kuitenkin ovat useammin pieniä yksityisiä yrityksiä. Pienen yrityksen omistajalla kyse on omista rahoista. Yritys on usein perustettu, että saadaan tehdä omaa työtä mahdollisimman hyvin ja samalla saadaan elanto itselle ja muutamalle työntekijälle. Tätä omien rahojen vastuuta ei ole isojen yhtiöiden johtajilla, joiden tehtävä on tuottaa tulosta kasvottomille sijoittajille. Ongelmat pienissä hoiva-alan yrityksissä alkavatkin usein heti isolle toimijalle myynnin jälkeen.

Attendot, Esperit ja Touhulat ovat tehneet tietoisen strategisen valinnan ostamalla kilpailijat pois alueelta ja tarjoamalla hoitoa niin halvalla, että pienet yritykset eivät kilpailussa pärjää. Tätä ongelmaa ei poisteta soten leveämmillä hartioilla, jos rahaa ei maakunnilla ole ja jos hinta on jatkossakin liian suuri hankinnan peruste. Lisäksi pelkona maakuntamallissa on, että valvonta vähentyy entisestään ja suuryritysten on helpompi kiertää sääntöjä.

On selkeitä merkkejä myös siitä, että isot yritykset ovat jakaneet alueita, joten kilpailua ei alalle synny. Yksityisen ihmisen on muutenkin ongelmallista äänestää jaloillaan ja vaihtaa huonosta hoitopaikasta toiseen, sillä hoitopaikan saaminen vanhukselle on monessa kunnassa jopa vuosien tuskainen tie. Ennen hoivapaikan saantia takana on usein pitkiäkin aikoja ongelmallisessa kotihoidossa, jonka ongelmat jäävät liian vähälle huomiolle tässäkin tilanteessa, kun vanhustenhoidon ongelmista puhutaan.

Meidän vanhukset ja lapset ansaitsevat parempaa ja meillä kaikilla on oikeus sitä vaatia. Hoiva-alalle täytyykin tehdä entistä paremmat pelisäännöt. Hoitajamitoitukseen tulee olla lakiin kirjatun alarajan lisäksi kirjaus tarvittavasta määrästä käsipareja hoidon sitä vaatiessa. Myös palvelun muuhun tasoon pitää kiinnittää huomiota. Hoitoon pitää liittyä myös tarpeellinen määrä virikkeitä. Lisäksi nyt olisi pakko puuttua myös voitontavoitteluun, jollakin tasolla. Vastuuta pitää kilpailutuksissa pystyä antamaan enemmän myös tällä alalla toimiville kolmannen sektorin voittoa tavoittelemattomille yhteisöille. Ihminen kun ei saa olla missään muodossa kauppatavaraa enää 2010-luvulla.


Kommentit

Suositut tekstit