Väkivaltaa sanoin

 

“Kusipää”, “Tapa ittes”, “Huora”, “Sun pitäis kuolla”...

Kun kuulemme nuorten viestittelevän näin toisilleen, se järkyttää ja pidämme sitä yksiselitteisesti kiusaamisena, jota kaikki paheksuu ja johon yritetään löytää keinoja puuttua. Pahimmissa tapauksissa kyse on psyykkisestä väkivallasta, johon koulumaailmassa puututaan ymmärrettävästi rangaistusten kautta.

Sen sijaan, kun aikuisten maailmassa käytetään samanlaista ja vielä pahempaa kielenkäyttöä toista ihmistä kohtaan, se onkin sananvapautta, johon kaikkien mielestä ei voida eikä pidä puuttua. Etenkin some-maailmassa ja lehtien kommenttipalstoilla osa aikuisista tuntuu menettävän täysin kykynsä hallita itseään ja näppäimistöstä nouseva savu tuoksuu lähes lukijalle asti.

Sananvapaudella ei pitäisi voida perustella jatkuvaa vihan ilmapiiriä ja toisten loukkaamista. Jossain pisteessä käytökseen pitää voida puuttua. Jokainen järkevä aikuinen tietää, koska asioiden kritisoimisen sijaan siirrytään henkilöön menevään kritiikkiin. Kun tähän joudutaan on asia-argumentit yleensä loppuneet. Osa hyppää aina suoraan asian yli henkilön haukkumiseen.

Miksi meillä aikuisilla tulisi olla erilaiset käyttäytymissäännöt kuin nuorilla? Voimmeko samaan aikaan vaatia kiusaamiseen puuttumista kouluissa ja käyttäytyä itse toisin esimerkiksi somessa? Voimmeko odottaa nuorilta parempaa käytöstä toisia kohtaan, jos itse annamme erilaista esimerkkiä? Valitettava tosiasia on, että ne mallit toisen kunnioittamiseen lähtee pitkälti kotoa. Internetin avulla käyttäytymismalleille annetaan esimerkkiä myös omien seinien ulkopuolelle.

Suomessa on viime vuosina tehty hienoja kiusaamisen vastaisia kampanjoita. Ongelma on, että nämä lapsille ja nuorille suunnatut hankkeet eivät auta, jos me aikuiset emme osaa itse muuttua. Kiusaamisen vastaiset kampanjat pitäisikin varmaan seuraavaksi ulottaa meihin aikuisiin.

Yritetään muistaa tämä, kun seuraavan kerran jälleen tekee mieli solvata jotain netin välityksellä.

(Kolumni julkaistu kaupunkilehti Eparissa 22.1.2020)


 

Kommentit

Suositut tekstit