Kaikille kotoisa Seinäjoki

Kesäkuussa käydään jälleen tärkeät kuntavaalit. Ne ovat tärkeät siksi, että valtuustoissa päätetään niistä kuntalaisten läheisimmistä asioista. Siksi on todella sääli, että äänestysprosentti jää kuntavaaleissa usein alhaiseksi, varsinkin nuorten osalta.

Viime aikoina kuntavaaleista on pyritty tekemään äänestystä valtakunnallisesta ja jopa kansainvälisestä politiikasta. Kuntavaaleissa ei kuitenkaan äänestetä Suomen EU-linjoista vaan niissä äänestetään muun muassa siitä, kuinka pieniä ryhmäkokoja on kouluissa ja varhaiskasvatuksessa ja millä muilla tavoin kunta panostaa lapsiin ja nuoriin.

Vaaleissa ei äänestetä sote-uudistuksesta tai sen eteenpäin menemisestä, mutta niissä äänestetään siitä, miten peruspalveluihin ja ennaltaehkäisevään työhön panostetaan senkin jälkeen, jos vastuu sotesta isommille hartioille siirtyy. Kulttuuri- ja liikuntapalveluihin satsaaminen ja kuntalaisten hyvinvoinnin ylläpitäminen on erityisen tärkeää siis jatkossakin.

Vaaleissa ei myöskään äänestetä esimerkiksi bensan hinnasta, mutta niissä äänestetään siitä, ollaanko kunnassa menneisyyteen haikailevia, väistämättömien uudistusten jarruttajia vai tulevaisuuteen katsovia edelläkävijöitä ja hyödynnetään se myös taloudellisesti.

Vaaleissa äänestetään jatkossakin tietysti siitä, miten kaavoitusta kaupungeissa ja kunnissa tehdään. Sillä ratkaistaan myös esimerkiksi tärkeitä liikenneturvallisuuteen ja lähiluontoon liittyviä kysymyksiä.

Tällaisia, etenkin lapsia ja nuoria koskettavia asioita, ainakin minä pidän tärkeinä kuntavaaleissa omassa kotikaupungissa. Sellaista kaikille kotoisaa Seinäjokea haluan itse myös olla jatkossakin rakentamassa.

Kuntavaaleissa valittaville päättäjille toivon avaraa katsetta, jotta kaupungit ja kunnat olisivat jatkossa kotoisia ihan kaikille, joissa kaveria ei jätetä, vaan jokainen saa tarvitsemaansa huolenpitoa läpi elämän.


Kommentit

Suositut tekstit