Mitähän näistäkin nuorista tulee?

Kolumni epari lehdessä, julkaistu 30.5.2018

Tulevana viikonloppuna juhlitaan jälleen koulujen lukuvuoden päättymistä. Usea nuori saa koulunsa päätökseen ja edessä on työura tai jatko-opiskelu. Ja juhlia me saammekin nykyisiä fiksuja nuoria.

Nykynuoret käyttävät vähemmän viinaa kuin ennen, polttavat vähemmän kuin ennen, tappelevat vähemmän kuin ennen ja ovat huomattavasti koulutetumpia sekä hyväksyvämpiä muita kohtaan kuin ennen. Meillä kasvaa siis vuosi vuodelta hienompi joukko nuoria. Silti liian usein saa vielä kuulla kuinka pilalla nykynuoriso on.

Pilalla ovat toki olleet kaikki aikaisemmatkin nuoret sukupolvet erilaisista syistä. Etenkin musiikki on kautta aikojen pilannut sukupolvia pitkiksi ajoiksi. 60-luvulla turmeli rock, 70-luvulla punk, 80-luvulla heavy ja 90-luvulla metallimusiikki. Näistäkin musiikin pyörteisiin joutuneista nuorista ei pitänyt tulla mitään muuta kuin paholaisen sanansaattajia. Vaan tulikin suomalaista musiikkia ahkerasti maailmalle vieviä muusikoita ja muita musiikki-alan ammattilaisia. Suomi tunnetaan maailmalla vahvasti etenkin metallimusiikista.

Viimeisen vuosituhannen lopun vuosikymmeninä varttuneet nuoret altistuivat musiikin lisäksi kapinoimaan koneiden kanssa. 80-luvulla istuttiin päivät pitkät Commodore 64:sta tuijottaen ja 90-luvulla siirryttin jo pc-koneiden ja internetin pariin. Piti tulla aivot pilalle saanut sukupolvi. Tuli kuitenkin tietotekniikan ammattilaisia, jotka veivät suomalaisen kännykän maailmalle. Tuli ykkösiksi nousseiden pelien valmistajia. Viime vuosina koko elämänsä nettiaikana eläneistä on tullut menestyneitä tubettajia, Instagram-tähtiä ja pelaamisella menestyviä ammattilaisia.

Ilmeisesti voimme nyt silti taas luottaa, että nykynuorista ei taaskaan tule mitään. Jatkuva puhelimeen tuijottaminen, pelaaminen ja netissä roikkuminen kun ei kuulemma johda mihinkään. Valitettavasti ei vain huomata, mitä kaikkea nuori siinä samalla oppii.

Valitetaan myös kuinka nuoret eivät tee töitäkään, kuten ennen sotia ja sotien jälkeen. Norkoilevat vain kuulemma laiskoina päivät pitkät. Toisaalta ei huomata, että yhä useampi nuori olisi kiinnostunut tekemään kesätöitäkin, mutta valitettavasti niitä ei ole enää tarjolla entiseen malliin.

Nuoret muuttuvat eniten maailman mukana. He tulevat viisaammiksi kuin vanhempansa ja tekevät maailmasta taas hieman paremman. He myös opettavat osaamistaan meille vanhemmillekin. Ehkä vanhempienkin tulisi pystyä muuttumaan paremmin nuorten mukana, eikä verrata kaikkea omaan nuoruuteen.

Onnea siis kaikille koulut päättäneille ja kesäloman aloittaville nuorille. Teistä tulee juuri sellaisia kuin tulevaisuus vaatiikin.

Kommentit

Suositut tekstit