Pienituloinen maksaa Suomen talouskasvun

Mielipide julkaistu Ilkka lehdessä 7.8., mutta jostain syystä juttu oli ainut mielipide, jota ei löytynyt lehden nettisivuilta.

Maailmantalouden parantumisen myötä myös Suomessa on talous kääntynyt viimein parempaan suuntaa. Tämä on näkynyt etenkin viennin elpymisenä, mutta myös myönteisenä työllisyyden kehityksenä. Kesäkuukaudet onkin siten suitsutettu hallituksen politiikkaa työllisyysasteen noususta ja talouden parantumisesta, joka johtuu huomattavasti enemmän ulkopuolisista tekijöistä. Tästäkin politiikasta joku kuitenkin maksaa. Mikä on siis lopulta se hinta, mikä Suomessa joudutaan maksamaan nykyisen hallituksen leikkauksista nousukaudesta huolimatta?

Kiky-sopimuksen myötä etenkin julkisen alan pienipalkkaiset työntekijät ovat joutuneet kohtuuttoman kovien leikkausten eteen. Edelleenkään ei ole saatu vastausta, kuinka paljon Suomen vienti parani esimerkiksi sairaanhoitajien lomarahaleikkauksilla? Entä kuinka paljon työllisyys parani varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja suurentamalla ja subjektiivista päivähoito-oikeutta rajaamalla? Kaikista pienituloisimpiin on osunut niin indeksikorotusten jäädyttäminen, sairaskulukorvausten leikkaukset kuin ihmisiä epätasa-arvoisesti kohteleva työttömän aktiivimallikin.

Toimeentulotukihakemusten määrä on kasvanut ja sen siirto kelaan aiheutti kaaoksen, jota selvitellään vieläkin. Norminpurkutalkoot eivät ole koskettaneet heitä, joilta byrokratiaa tulisi eniten poistaa. Työttömien karenssit ovat lisääntyneet, tiputtaen ihmisiä entistä enemmän toimeentulotuelle. Opiskelijoiden tukien leikkaaminen on vaikuttanut etenkin pienempituloisten perheiden jälkikasvun opiskeluun.

90-luvun laman aikaan keskustavetoinen oikeistohallitus laittoi laman maksumiehiksi pienyrittäjät ja pienituloiset, jonka jälkiä korjataan edelleen ja joka aiheutti ylisukupolvista köyhyyttä. Tänä päivänä keskustavetoinen oikeistohallitus laittaa jälleen heikoimmassa asemassa olevat pienituloiset maksamaan koviten.

Muutaman euron verohelpotukset tuloista ei itseä paljon lämmitä, kun tietää, että suurempi lasku odottaa tulevaisuudessa, mikäli me tiputamme osan ihmisistä jatkuvasti huonompaan asemaan. Kyse ei pitäisi olla tässä kohtaa yksilön vastuun kasvattamisesta vaan juuri yhteiskunnan vastuusta kaikista kansalaisistaan. Siksi heikoimmassa asemassa olevia pitää aina auttaa ensin, kannustamalla eikä kyykyttämällä. Helpointa sen pitäisi olla juuri nousukaudella.

Hallituksen tulisikin tällä viikolla alkavassa budjettiriihessään alkaa viimein purkamaan pienituloisiin kohdistuneita leikkauspäätöksiään, jotka pikavoittojen sijaan aiheuttavat uusia isompia pitkäaikaisia ongelmia, joiden jälkiä ei välttämättä enää rahallakaan korjata.

(kyselyn jälkeen mielipide ilmaantui Ilkan nettiin kolumnien puolelle: https://www.ilkka.fi/tilaajalle/kolumnit/kolumni-suomen-talous-kasvaa-pienituloinen-maksaa-1.2701878)

Kommentit

Suositut tekstit