Sinivihreä vihervasemmisto

mielipide julkaistu Ilkassa ja Pohjalaisessa 24.8.2018

Pääministeri Juha Sipilä kertoi keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 21.8. olevansa korjaamassa “vihervasemmiston” jälkiä. Jos pääministeri tarkoittaa tällä edellistä hallitusta, niin mihin unohtuu, että sitä hallitusta johti kokoomus? Jos taas pääministeri tarkoitti pidempää ajanjaksoa, niin suosittelisin historiaan tutustumista, sillä viimeisen 15 vuoden aikana Suomea on johtanut kokoomus neljä vuotta ja Sipilän oma keskusta 11 vuotta.

Maailmantaloudesta johtuvien syiden sysääminen “vihervasemmiston” niskaan näyttäytyy samanlaiselta politikoinnilta kuin Trump Amerikassa ja populistipuolueet ympäri Eurooppaa harrastavat. Etenkin pienpuolueiden vastuu hallituksissa tuntuu nousevan esiin vain silloin, kun jotain pitää syyttää ongelmista. Pitäisi kuitenkin muistaa, että hallituksen muodostaa pääministeripuolue, joka hyväksyy hallitusohjelman. Budjettikurista taas vastaa valtionvarainministeri, mutta päälinjaukset hyväksytään hallitusneuvotteluja vetävän pääministeripuolueen hallitusohjelman kautta.

Suomessa kannattaa huomioida myös se, että viimeisen 30 vuoden aikana kokoomus on ollut yhtä hallituskautta lukuun ottamatta aina hallituksessa. Aina myös joko pääministeri- tai valtionvarainministeripuolue. Jos siis jonkun kädenjälki näkyy Suomessa, niin se on juuri kokoomus.
Onko tämä siis jättänyt sitä “vihervasemmistolaista” jälkeä, jota oikeasti pitäisi korjata?

Viime hallituskaudella Sipilän ongelmallinen “vihervasemmisto” yritti pitää huolen, että talouden sukeltamisesta huolimatta heikommassa asemassa olevia ei tiputeta entistä heikompaan asemaan. Sen sijaan Sipilän hallitus leikkaa noususuhdanteesta huolimatta edelleen kaikista heikoimmilta.
Vielä ennen 2015 vaaleja Sipilä lupasi, että “eläkeläisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja muiden tuensaajien euroista ei ole tarkoitus ottaa pois senttiäkään”. Nämä kaikki lupaukset Sipilän hallitus on pettänyt.

Suurimmin Sipilän hallitus on kuitenkin pettänyt koulutuslupauksen, joka annettiin yhdessä kaikkien puolueiden kesken edellisen hallituskauden jälkeen. Hirvittävintä tässä leikkauspolitiikassa on se, että sen suurimmat vaikutukset näkyvät vasta myöhemmin. Isommat ongelmat odottaa siis vasta tulemistaan.

Todennäköisesti nykyhallitus on jo valmistautunut pesemään kätensä leikkausten vaikutuksista, kuten muustakin tämän hallituksen toimista. Sen verran suurta pelottelua hallituspuolueet pyrkivät maalaamaan jo seuraavasta hallituksesta, mikäli siinä istuu tämä “vihervasemmisto”.

Kommentit

Suositut tekstit