Ilmastonmuutoksesta saa syyllistää

Ennen joulua kaikki eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta sopivat yhteisistä ilmastolinjauksista, joissa viimein haettiin isoja ratkaisuja päästöjen vähentämiseen Suomessakin. Myös keskusta sitoutui näihin tavoitteisiin pääministeri Sipilän johdolla.

Vielä ennen vuodenvaihdetta ainakin keskustan eteläpohjalaiset kansanedustajat vetivät kuitenkin jo toista linjaa. Niin ministeri Mika Lintilä Helsingin sanomien haastattelussa (23.12.18) kuin kansanedustaja Lasse Hautala Ilkan mielipiteessä (22.12.18) pyrkivät kovaa irtisanoutumaan näistä yhteisestä sovituista tavoitteista. Molemmat yrittävät vedota äänestäjiinsä väittämällä tavallisten ihmisten elämisen vaikeutuvan, mikäli tavoitteiden mukaisiin ilmastonmuutoksen torjuntaan ryhdytään.

Tekemättä jättäminen on kuitenkin suurinta tavallisen ihmisen elämisen vaikeuttamista pitkässä juoksussa, joten edustajien kommentit kuulostavat pikavoittojen hakemiselta lähinnä itselleen kevään vaaleissa. Siinä nämä keskustalaiset ovat toki oikeassa, että pienituloisia ihmisiä ei saa laittaa maksamaan siitä, mitä nämä samaiset poliitikot ovat jo vuosia jättäneet tekemättä.

Nyt vedotaan myös siihen, että ihmisiä syyllistetään turhaan ilmastonmuutoksesta, vaikka juuri meidän kulutustottumukset ovat yksi suurista ilmastonmuutoksen tekijöistä. Kaikkia meitä länsimaisia siis saa ja pitää syyllistää ilmastonmuutoksesta, mutta eniten juuri niitä poliitikkoja, jotka eivät edelleenkään ole valmiita tekemään tarvittavia päätöksiä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Nykyistä elämäntapaa puolustavat poliitikot unohtavat usein kertoa, että hyvätuloisen kasvihuonepäästöt Suomessakin ovat jopa 19000 kiloa vuodessa, kun pienempituloisen vain 7000. Tämä tarkoittaa sitä, että eniten elämäntapoja pitää muuttaa juuri heidän, jotka näyttävät ajavan asioita sen puolesta, että mikään ei muuttuisi. On toki helppo luvata äänestäjille vanhalla autokannalla liikkumisen tai nykyisten ruokailutottumusten pysyvän samanlaisina sen sijaan, että alkaisi oikeasti huomioimaan sitä vähemmän ansaitsevaa kansanosaa muualla politiikassa. Siinä vaiheessa, kun alamme ilmastonmuutosta todenteolla pysäyttämään, se tasaisempi taakanjako on entistä tärkeämmässä roolissa. Siihen ei valitettavasti keskusta ja kokoomus ole halukkaita. Sen on tämäkin hallituskausi osoittanut.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontoon tunnetaan yhä paremmin, mutta sen sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset seuraukset ovat vakavampia kuin moni tulee ajatelleeksi. Siksi toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen pitää tehdä nyt ja samalla vaatia ihmisten tasaisempi huomioiminen politiikan jokaisessa lokerossa.

Tulevana keväänä todella päätetään, jatketaanko samalla linjalla päin seinää ajoa vai otetaanko rohkeasti uusi suunta, jossa ilmasto ja ihmiset ovat yhdessä etusijalla vanhakantaisen eturyhmäpolitiikan sijaan.

Kommentit

Suositut tekstit