Vihreä eteläpohjalainen isä

Olen Vihreä, eteläpohjalainen Vihreä. Olen taas kevään saanut kuulla mitä erikoisimpia väitteitä vihreistä. Olen kuulemma viemässä ihmisiltä autot pihoilta, lihat lautasilta ja ajamassa maaseudun perikatoon. Kaikki tämä tapahtuu heti, jos Vihreät menestyy vaaleissa.

Minä kahdella bensa-autolla ajava perheen isä en kuitenkaan jaksa olla huolissani, jos keskustellaan yksityisautoilun vähentämisestä tai siitä, että 11 vuoden päästä kiellettäisiin uusien bensa- ja dieselkäyttöisten autojen myynti. Tämä ei siis tule vaikuttamaan  suurimman osan autoiluun vielä vuosiin, mutta kiihdyttää toivottavasti autokannan uusimista nopeammin päästöttömäksi.

Minä lihasta tykkäävä mies en jaksa olla huolissani, jos keskustellaan siitä, että lihansyöntiä tulisi vähentää reippaasti nykyisestä. Lihansyönti on moninkertaistunut 50 vuodessa ja vähemmällä lihalla on pärjätty hyvin myös silloinkin, kun työt oli huomattavasti fyysisempiä. Itse olen pyrkinyt vähentämään lihaa myös terveydellisistä syistä.

Minä maatalousmaakunnassa asuva ja pienen kunnan puolesta työskentelevä, en myöskään ole huolissani, että Vihreät olisi ajamassa alas maaseutua. Lähiruoka, suomalainen luonto ja maaseudun elinvoimaisuus on vihreille tärkeitä asioita. Tästä kertoo myös viime syksynä julkaistu Vihreiden  maatalouspoliittinen ohjelma. Ohjelma sai tukea myös MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilalta, joka piti tätä ”varsin punnittua tekstiä maatalouspoliittiseksi ohjelmaksi”.

Sen sijaan olen kolmen lapsen isänä suuresti huolissani siitä, että edelleenkään ei haluta tunnustaa ilmastonmuutoksen vakavuutta tulevaisuudelle, josta kärsivät eniten juuri meidän lapsemme. Ei  haluta ymmärtää sitä, mitä jo 1,5 asteen ilmastonlämpeneminen tekee Suomellekin ja kuinka meidän tulee varautua tähän jo nyt. Nykyisillä keinoilla ei tulla pysymään edes tuossa 1,5 asteen lämpenemisessä. Silti jokainen ilmaston puolesta esitettävä toimi huudetaan nopeasti alas. Aina löytyy syy, miksi juuri esitettyä toimea ei tarvitse tehdä, ei ainakaan Suomessa.

Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan meihin jokaiseen ja sitä kovempaa mitä kauemmin odotamme. Ilmastonmuutoksen edessä ei auta poliittinen valtataistelu, eturyhmien toiveet tai pelkät suositukset ja kannustukset. Tähän auttaa vain teot ja päätökset. Harva asia on muuttunut aikojen saatossa pelkillä suosituksilla ja kannustuksilla, vaan on tarvittu suuria suunnanmuutoksia politiikassa. Tämä sama suunnanmuutos tarvitaan nyt sekä ihmisten ajattelussa että poliittisissa päätöksissä.

Kommentit

Suositut tekstit