Tuloerojen syy on rakenteissa, ei ahkeruudessa

(mielipide, julkaistu Ilkka-lehdessä 24.1.2018)

Presidenttiehdokkaista ainoastaan istuva presidentti Sauli Niinistö on sitä mieltä, että tuloerot eivät ole Suomessa liian suuret. Niinistö perustelee kantaansa sillä, että ihmisiä pitää palkita ahkeruudesta.
Mutta palkitaanko ihmistä Suomessa todella ahkeruudesta ja selittääkö se tuloeroja? Toisaalta keskustelussa tuloeroista pitäisi siirtyä puhumaan huomattavasti enemmän varallisuuseroista.

Meillä on ahkeria siivoojia ja lähihoitajia, jotka joutuisivat tekemään jatkuvaa tuplavuoroa, että pääsisivät edes suomalaisten keskiansioihin. Meillä on vuosia tehtaassa ahkerasti töitä tehneitä, jotka voivat vain unelmoida isommasta palkankorotuksesta tai ylennyksestä. Entä se suuri joukkoa yrittäjiä, jotka sinnittelevät kädestä suuhun vaikka ahkeroivat 24/7. Meillä on edelleen kymmeniä tuhansia ahkerasti opiskelleita, jotka eivät ole onnistuneet löytämään pidempää työsuhdetta. Meillä on myös paljon ahkeria ihmisiä, jotka ahkeruudesta huolimatta eivät onnistu työllistymään. Ison osan ahkeruus vie Suomessa myös joka vuosi pitkälle sairaslomalle työuupumuksen vuoksi.


Onko todella niin, että jokaisen miljoonatuloja saavan johtajan palkassa on kyse ahkeruudesta? Jopa monikymmenkertaisesti suuremmasta ahkeruudesta kuin vaikka sairaanhoitajan, jonka ahkeruutta palkittiin lomarahaleikkauksilla? Kaikkia ahkeruuskaan ei siis aina palkitse.

Suurimmalle osalle ahkeruus tietää huomattavasti alle keskipalkan olevia kuukausiansioita koko iän.
Ahkeruuden lisäksi kovempiin tuloihin pääsyyn tarvitaan paljon muutakin. Tarvitaan hyvää onnea, mutta eniten ahkeruudesta on hyötyä, jos omaat myös paljon hyviä suhteita. Siinä, missä huono-osaisuus periytyy, periytyy myös hyväosaisuus.Tällä tavalla myös varallisuuserot kasvavat ja omaisuus kasautuu entistä pienemmälle ihmismäärälle. Pelkkien tuloerojen mittaamisella ei siis nähdä kokonaiskuvaa.

Mikäli haluamme oikeasti palkita ihmisiä ahkeruudesta, tulee meidän yhteiskuntana oppia uudenlainen tapa arvostaa kaikkea työtä. Saavutetuista eduista luopumisesta puhuminen pitäisi koskettaa tällöin myös hyvätuloisia, ei vain työntekijöitä. Tuloerojen syy kun löytyy rakenteista.

Kommentit

Suositut tekstit