Vapaudentien jatke tulee

Epari-lehden kolumni 4.10.2017

Seinäjoen valtuusto keskusteli maanantaina 25.9. pitkään Pajuluoman kaavamuutoksesta, joka koski Etelä-Pohjanmaan osuuskaupan kauppapaikkaa. Itse asiassa kaava tosin koski vakuutteluista huolimatta huomattavasti kerrottua enemmän Vapaudentien jatketta. Tästä syystä keskustelukin venyi, vaikka kukaan ei suoraan vastustanut itse kaupan kaavaa.

Koska kaavaan oli voimakkaasti tuotu esiin Vapaudentien jatke, esitin kaavan pöydälle jättöä, kunnes jatkeen selvitys on käsitelty ja päätetty. Kyseessä olisi ollut reilun puolen vuoden odotus, jona aikana ei varmasti mitään ehdi tämän uuden kaupan osalta tapahtumaan. Oma esitykseni kuitenkin hävisi äänin 38-13, vaikka se sai kannatusta yli puoluerajojen. Päätös jatkeesta ensin olisi tuonut paremmin esiin valtuutettujen kannan ja selvityksen jälkeen mahdollinen hylätty päätös pitäisi mielestäni merkitä jo jatkeen unohtamista ja uusien mahdollisuuksien etsimistä. Nyt tämän kaavamuutoksen jälkeen kysymys kuitenkin tuntuu enää olevan, minkä valtuuston aikana jatke hyväksytään.

Yli 70 prosenttia Seinäjoen kuntavaaliehdokkaista oli jatketta vastaan vaalikoneissa keväällä. Tämä kertoo vahvasti myös kuntalaisten kannasta. Tällä hetkellä valtuuston enemmistön mielipide on ymmärtääkseni myös jatketta vastaan. Voiko ryhmäkuri kuitenkin saada kovimmatkin vastustajat äänestämään toisin tai jäämään pois tärkeästä äänestyksestä? Ja mikäli jatketta ei saada läpi nyt, tuodaanko se jatkossa seuraavien valtuustojen käsittelyyn, kunnes se läpi menee?

Jatketta on perusteltu Eskoon, Pajuluoman ja Kärjen väkimäärän voimakkaalla kasvulla, mutta tilastot eivät valitettavasti juuri nyt tue tätä. Toisaalta ajaksi on arvioitu 35 vuotta ja jos siihen mennessä emme ole saaneet toimivaa joukkoliikennettä aikaan, niin ollaan menty pahasti väärään suuntaan. Jos teemme kaavoja vahvasti yksityisautoilun ehdoilla, niin silloin oman auton käyttö myös säilyy.

Tässä vaiheessa herää pakosti myös kysymys, onko EP:n osuuskauppa ollut kiirehtimässä jatketta kaupan takia ja jos jatketta ei hyväksytä, rakennetaanko kauppaa siinä tapauksessa?
Suosittelen kysymään oman valtuutetun kantaa asiasta nyt, sillä moni äänesti henkilöä, joka jatketta vastustaa. Vielä ei ole myöhäistä tehdä päätöksiä tulevaisuus mielessä, mutta samalla historiaa säilyttäen.

Tuomas Ojajärvi
Puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Vihreät
Kaupunginvaltuutettu

Kommentit

Suositut tekstit