Vihreät herätti paniikin kilpailijoissa

Kirjoitus julkaistu Ilkka-lehdessä 22.8.2017

Vihreiden nousu Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi on aiheuttanut paniikin vanhoissa puolueissa ja kannatusnousua on yritetty selittää kaikella muulla paitsi faktoilla. Viherpopulismiin on vedottu jo kyllästymiseen asti ja nyt on epäilty mittauksen ajankohdan ja oppositioaseman tuomaa nostetta ja muiden kovaa hallitusvastuuta. Vihreillä kannatuskasvu on ollut erittäin tasaista jo pidemmällä aikavälillä eikä kyseessä ole siis mikään yhtäkkiä jysähtänyt kannatuspiikki.

Vihreät ei myöskään ole mikään hallitusvastuuta välttelevä populistipuolue, vaan on lähtenyt hallituksiin mukaan aina kun se on ollut hallitusohjelman puolesta mahdollista. Hallituksista lähtöjen syyksi etenkin keskusta haluaa väittää vastuun pakoilun, vaikka todelliset syyt ovat olleet hallitusohjelmien rikkomisessa, johon pienellä puolueella ei ole ollut enää valtaa vaikuttaa.
Vihreiden nousu ei olekaan enää ilmiö, joka kuihtuu pois.

Nuorempiin sukupolviin ja kaupunkilaisiin vetoava vihreä puolue kasvaa kun äänestäjäkunta nuortuu ja maa kaupungistuu. Vihreille tämä on ollut jo pidempään tiedossa ja politiikkaa on tehty juuri tulevaisuutta ajatellen. Vanhat puolueet eivät ole pystyneet uudistumaan maailman mukana. SDP on juuttunut teollisuusyhteiskunnan rakenteisiin ja keskusta kipuilee agraari-Suomen katoamisen kanssa.

Vihreät on pystynyt pitämään oman, ihmisiin vetoavan linjansa jo pitkään. Tässä linjassa korostetaan sosiaalipolitiikan tärkeyttä talousajattelussa, karsitaan kestämättömiä ja turhia ympäristölle haitallisia yritys- ja verotukia, luotetaan koulutuksen voimaan ja nostetaan ihmisiä eriarvoisuudesta eikä kyykytetä heikompia entisestään. Yhteiskunnan arvot kun mitataan juuri siten, miten se kohtelee heikoimpiaan. Uudistuksissa keskiössä pitää olla ihminen eikä ideologia ja poliittiset valtarakenteet.

Nykyinen hallitus on unohtanut jo omat hallituslinjauksensakin suurissa uudistuksissa, kun yhdelle on tärkeintä yksityistäminen ja toiselle vallan säilyttäminen maakunnissa. Suosion tippumiseen kannattaakin hakea syitä vain omasta politiikasta, eikä keksimällä mitä erikoisempia selityksiä laskulle.

Vihreät on suurella todennäköisyydellä mukana seuraavassa hallituksessa ja kuka tietää, jopa pääministeripuolue. Itse haluaisin silloin nähdä myös eteläpohjalaisen vihreän kansanedustajan puolueen riveissä puolustamassa omaa maakuntaamme.
Eiköhän siis pidetä tästä tavoitteesta kiinni.

TUOMAS OJAJÄRVI
puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan Vihreät
kaupunginvaltuutettu Seinäjoki

Kommentit

Suositut tekstit