Hallitus, helpottakaa yksinyrittämistä


(teksti julkaistu 27.5.2016 Ilkka-lehden mielipidesivulla)

Tällä viikolla esiin nousi jälleen työtön, joka oli yrittänyt parantaa omaa työllisyyttään. Puisia kitaran plektroja harrastuksenaan tehnyt mies kehittänyt yritystään ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Palkintona tästä yrittämisestä Kela vaatii mieheltä nyt koko vuoden työttömyysrahoja takaisin vaivaisen 2000€ liikevaihdon takia. Ei kuulosta ainakaan minun korvaani kovin oikeudenmukaiselta. Eikö siitä, että työtön yrittää pitäisi palkita eikä rangaista?

Nykyinen työelämä ajaa yhä useampia ihmisiä yksinyrittäjiksi, mutta hallituksen toimet yrittäjyyden helpottamiseksi ovat keskittyneet lähinnä suuria yrityksiä hyödyttävään yhteiskuntasopimukseen ja paikallisen sopimisen ajamiseen. Työttömyyttä yritetään myös vähentää antamalla työttömille kepin sijaan jo raippaa ja suunnittelemalla ilmaisia työnäytepalveluita. Samalla on jätetty omaan arvoonsa kaikki itsensätyöllistäjät ja yksinyrittämisessä siipiään kokeilemaan haluavat. Kylmintä kyytiä hallitus on antanut freelancer-toimijoille, joiden työskentely ilman yrittäjästatusta on heikentynyt. Freelancerit halutaan yrittäjien tavoin pois sosiaaliturvan piiristä oli työmahdollisuuksia miten vähän tahansa.

Monelle työttömälle TE-toimiston ohje freelancer-toimintaan liittyen on nykyään ollut, että ota vain normaalia palkkatyötä vastaan, jos haluat saada vielä etuuksia. Siis pienten itsenäisten työmahdollisuuksien tekeminen, joka hyödyttäisi niin yhteiskuntaa kuin työtöntä sekä taloudellisesti että työllistymisen kannalta, on haluttu tehdä nykyään lähes mahdottomaksi ilman pelkoa siitä, että katsotaan yrittäjäksi. Hallituksen mukaan Suomi ilmeisesti hyötyy enemmän ilmaistyövoimasta kuin veroja maksavasta freelancerista.

Haluaisin kuulla pääministeri Sipilältä ja muulta hallitukselta, kuulostaako nämä todella yrittäjyyden helpottamiselta ja työllisyyttä parantavilta keinoilta? Eikö yrittäjyyden lisäämiseksi pidä helpottaa yrittäjiksi aikovien ihmisten mahdollisuutta kokeilla siipiään? Sitä ei tehdä katkaisemalla työttömän kansalaisen napanuoraa yhteiskunnan tukiverkosta. Tällä tavoin evätään usealta ihmiseltä kaikki mahdollinen yrittäminen. Nykyiset työmarkkinat vaativat ehdottomasti, että sosiaaliturvan ja etuuksien yhteensovittamista yrittäjyyteen helpotetaan mahdollisesta perustulostakin huolimatta.

Valitettavasti typeristä päätöksistä ei voi rangaista Suomessa samalla tavalla päättäjiä kuin työtöntä yrittämisestä. Itse vaatisin muutoin vuoden palkan takaisin maksua koko hallitukselta etenkin järjettömien freelancer päätösten vuoksi.

Kommentit

Suositut tekstit