Hallitus sekosi leikkauksissaan


(teksti julkaistu 14.5.2016 Ilkka-lehden mielipidesivulla)

Pääministeri Sipilä toivoi prosessikaavioitaan tueksi, kun hän sekosi sanoissaan yrittäessään puolustaa hallituksen koulutusleikkauksia OAJ:n valtuustolle. Olisiko syy sanoissa sekoamiseen kuitenkin se, että julkiselle sektorille tehtävät säästöt eivät yksinkertaisesti minkäänlaisilla prosessikaavioilla taida kääntyä kilpailukyvyn ja vientiteollisuuden hyväksi. Sipilän mukaan hallituksessa herättää myös ihmetystä, että leikkausten takia ollaan sulkemassa Savonlinnan opettajakoulutusta. Mitähän Sipilän hallitus sitten kuvitteli tämän leikkauspolitiikan aiheuttavan?

Kokoomus taasen on lanseerannut kampanjan, jossa ollaan huolissaan erityisesti äitien työllisyydestä ja tasa-arvosta. Hienoa ja tärkeä asia, mutta erikoista tilanteessa, jossa sama puolue on ollut hallituksessa kovasti viemässä läpi varhaiskasvatuksen leikkauksia, subjektiivisen päivähoidon heikentämistä ja päivähoitomaksujen tuntuvia korotuksia. Nämä valitettavasti on juuri niitä syitä, mistä syystä monissa perheissä toinen vanhemmista päättää hoitaa lapsensa kotona. Valitettavan usein kotiin jää pidemmäksi aikaa perheen äiti.

Perussuomalaiset on edelleen ulkona kaikesta ja yrittävät välihuudoillaan pitää kiinni viimeisimmistä kannatusrippeistään. Mahdollisuus olisi ollut vaikuttaa näihin kaikkiin perheitä ja tulevia sukupolvia koskeviin heikennyksiin, mutta rohkeus ei näytä riittävän, kun kyseessä on ministeripaikat.

Meillä on ollut maailman paras varhaiskasvatus ja koulutus, joiden kehittäminen on perustunut tutkimuksiin siitä, mikä on lapselle ja nuorelle parasta. Nyt nämä tutkimukset ovat heitetty täydellisesti romukoppaan. Digitalisaatiosta odotetaan pelastajaa usealle koulutusleikkauksille, vaikka ongelmat ovat siinä, että resurssit eivät ainakaan peruskouluissa yksinkertaisesti tahdo riittää. Tällaisen tilanteessa, jossa leikkauksia on kuitenkin toteutettu, on täydellistä äänestäjien linssiin viilaamista, yrittää peitellä omien päätöstensä vaikutuksia vedoten yllätyksiin tai tehdä kampanjoita, jotka ovat täydellisessä ristiriidassa omiin päätöksiin.

Olisiko sittenkin pitänyt jo hyvissä ajoin kuunnella niitä kaiken maailman dosentteja ja tehdä vaikutusarviointeja, joita oppositiosta ja monelta muulta taholta etenkin moneen koulutus- ja varhaiskasvatusleikkaukseen pyydettiin?

Kommentit

Suositut tekstit