Työtöntä ei kannata kadehtia

(teksti julkaistu 4.3.2015 Ilkka-lehden mielipidesivulla)

Ystäväni sanoi minulle, kuinka työttömiä ja kotiäitejä ehkä pidetään nykypäivänä helpommin lorvijoina, kun samaan aikaan toiset joutuvat raatamaan. Pidin ajatusta kummallisena, enkä nyt kiinnittänyt edes huomiota työttömän ja kotiäidin vertaamiseen. Miksi kukaan kadehtisi työtöntä? Työttömän elämä, ainakaan perheellisen ja asuntovelallisen, kun ei todellakaan ole lorvimista, vaan jatkuvaa taistelua laskujen kanssa. Henkisen jaksamisen kanssa ollaan usein äärirajoilla. Harvempi kuitenkaan on työttömänä omasta tahdostaan. Vastaus tulikin pian oikealta, kun pääministeri Stubb ilmoitti YLEFem kanavan paneelissa, että kyllä suomessa töitä on. Jälleen piti ihmetellä. Miksi sitten minä tai tuntemani työttömät ihmiset eivät niitä töitä löydä tai saa.

Kysymys on kokonaisuudesta, jota Stubb ja monet muut eivät ota huomioon. Lähes joka työhön pitää nykyään olla jonkinlainen koulutus. Itsellänikin on taskussa maisterin paperit, mutta oman alan töitä ei juurikaan ole tarjolla. Monia tarjottuja töitä en pysty koulutuksen puutteen vuoksi edes hakemaan. Työvoimatoimiston tarjonnasta karaokeisäntä taisi olla ainut työ 150km säteellä, jota olisin voinut hakea. Tällöin kysymykseen tulee kokonaisuus, jossa tulee ottaa huomioon muutkin yhteiskunnalliset vaikutukset kuin työstä kertyvät verotulot. Mitä asuntovelallisella lapsiperheelle tekee se, jos jo ennestään tiukka talous kiristyy töihin mentäessä entisestään. Pelkästään lapsille tarvittava päivähoito siinä tilanteessa voi olla iso taloudellinen rasite. Hyvinvoiva perhe ja hyvinvoivat lapset tulevat yhteiskunnalle aina lopulta halvemmaksi.

Kysymys on toki myös siitä, että on kannattavampaa olla työtön kuin mennä töihin, mutta usean pitää ottaa huomioon se, että perheen henkinen, fyysinen ja taloudellinen tasapaino säilyy. Useammat ovat valmiita vastaanottamaan työtä, joka on entistä työtä pienempipalkkaisempi, mutta palkan pitää olla sellainen, ettei se laita perheen taloutta entistä huonompaan jamaan. Pääasia taitaa kuitenkin olla se yksinkertainen totuus, että useimmille ei töitä ole tarjolla väärästä koulutuksesta johtuen.

Lopulta tosiasia on se, että yhtään uutta työpaikkaa ei tähän maahan synny heikentämällä etuuksia ja heikoimpien asemaa entisestään. Eriarvoisuuden kasvaminen on hyvinvointiyhteiskunnan suurimpia uhkia tänä päivänä.